Sivumme ovat uudistumassa, ja löytyvät jatkossa Suomen Omakotiliitto ry:n nettisivustosta osoitteesta http://www.omakotiliitto.fi/uusimaa
Omakotitalkkari auttaa
Omakotitalkkarit tarjoavat erilaisia kiinteistön- ja kodinhoitoon liittyviä palveluja vanheneville omakotiasukkaille, jotta he voisivat asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Palvelu on tarkoitettu Omakotiliiton jäsenille. Tällä hetkellä omakotitalkkareita on jo noin 150 yli 80 yhdistyksessä.
Omakotitalkkari käy siivoamassa sekä tekemässä pihatöitä ja pienimuotoista kiinteistön kunnostusta. Keskittymällä fyysisiin työsuorituksiin tuodaan omakotiasukkaille niitä palveluja, jotka eniten auttavat kotona asumista. Ammattiosaamista vaativaa työtä ei tehdä, vaan ajatuksena on antaa naapuriapua ja jokamiestyötä.
Suomen Omakotiliitto aloitti Omakotitalkkaritoiminnan Uudenmaan TE-keskuksen osittain rahoittamana Asumisapu-projektina Helsingissä ja Uudellamaalla maaliskuussa 2002. Uudenmaan piirin omakotitalkkari -projekti eriytyi omaksi projektikseen Helsingin piiriin 1.3.2007.
Tämän jälkeen toiminta on laajentunut lähes koko maahan.
Alueprojekteista vastaavat liiton piirijärjestöt ja varsinaisesta omakotitalkkaritoiminnasta paikallisesti omakotiyhdistykset, joiden apuna ovat piirijärjestöjen projektisihteerit.
Omakotitalkkareita suomessa n.140, Uudellamaalla 29 ja Helsingissä 16
Yhteyden omakotitalkkariin saat pyytämällä puhelinnumeron kunkin jäsenyhdistyksen työnjohtajalta.
Uudenmaan piirin omakotitalkkari -projekti

Suomen Omakotiliiton
Uudenmaan piiri,
projektipäällikkö
Jorma Holopainen
jorma.holopainen@omakotiliitto.fi
p. 050 436 4631
YHDISTYKSEN TEHTÄVÄT
-Yhdistys (hallitus) tekee päätöksen kartoituksen tekemisestä
-Hallitus päättää lähteä omakotitalkkari toimintaan
-Yhdistys antaa valtakirjan projektipäällikölle toimenpiteiden aloittamiseksi
-Yhdistys haastattelee ja valitsee työntekijän
-Yhdistys nimeää työnjohtajan ja työryhmän, joka/jotka vastaavat omakotitalkkarin tehtävistä ja työhönopastuksesta
-Yhdistyksen hallitus määrittelee talkkaripalvelusta tilaajalta laskutettavan tuntihinnan (nyt keskiarvo on 6-7 euroa per tunti)
-Toiminnan alkaessa tehdään markkinointia palvelusta jäsenistölle yhdessä projektipäällikön kanssa
OMAKOTIYHDISTYKSET TYÖNANTAJINA
-Yhdistykset toimivat työnantajina ja valitsevat keskuudestaan ”työnjohtajan”
-Työllistetään pitkäaikaistyöttömiä (palkkatuki, vajaakuntoistuki)
-Palkanmaksu on keskitetysti projektin toimistosta
-Työnantajan velvoitteet, vakuutukset suoritetaan keskitetysti toimistosta
PROJEKTIN TUKI YHDISTYKSELLE
-Saatetaan yhdistys työnantajakuntoon, haetaan Y-tunnus. (verohallinto)
-Tehdään palvelutarvekartoitus toiminta-alueella yhdessä yhdistyksen kanssa
-Suoritetaan työvoimatoimiston kanssa sopivien hakijoiden esivalinta tarjottavaksi yhdistykselle
-Avataan yhdistyksessä omakotitalkkaritoimintaan tili, jonka yhdistys omistaa
POLUTUS
-Uutena toimintana 2008 alkaen palkkatuella työllistetylle on polutus avoimille työmarkkinoille, koulutukseen, oppisopimukseen, tai yrittäjäksi
omakotitalkkari työsuhteen jälkeen.
-Tehdään alkukartoitus v. 2008 alusta työsuhteeseen tulleille.
-Alkukartoituksessa selvitetään halukkuus ja toiveet henkilökohtaisella tasolla.
-Kartoitus analysoidaan toimenpiteitä varten.
-Polutuksen toiminnallinen painopiste vuosina 2009-2010.
-Poluttajan palkkaaminen vuonna 2009
-Palkataan ns. poluttaja palkkatuella suorittamaan kartoituksen toimenpiteitä kuten työhistorian selvittelyä sekä toiveiden realisointia henkilökohtaisella tasolla työntekijän kanssa.
Poluttajan tehtäviä:
-Työnhakusuunnitelman tekeminen
-Koulutushalukkuuden kartoittaminen
-Koulutuspaikkojen hakeminen
-Yrittäjyys-mahdollisuuksien kartoittaminen ja henkilön avustaminen starttiraha, yrittäjäkoulutus jne…
-Avustaa työntekijää koulutuspaikkojen etsimisessä
TAVOITE
Tavoitteena on kaikkien palkkatuetussa työssä olevien osalta päästä 50%:iin joko työllistyen avoimille työmarkkinoille, koulutukseen, oppisopimukseen tai yrittäjiksi.
Tavoite asetettu rahoitushakemukseen vuosille 2009 ja 2010
Omakotitalkkareiden määrät 2008 Uudellamaalla vaihteli kuukaudesta riippuen 26:n ja 31:n välillä
Suomen Omakotiliiton Uudenmaan piirin omakotitalkkariyhdistykset
| UUDENMAAN PIIRI |
Työnjohtaja |
|
| Gumbölen Omakotiyhdistys |
Kari Simonen |
p. 041 5297 152 |
| Hyrylän Seudun Oky |
Jouni Lakaniemi |
p. 0400 666 085 |
| Hyvinkään Seudun Oky |
Juha Ylönen |
p. 040 7165 683 |
Inkoon Omakotiyhdistys
Ingå Egnahemsförening |
Keijo Nylund |
p. 0400 868 900 |
| Järvenpään Kiinteistöyhdistys |
Kari Sirola |
p. (09) 283 416,
050 5294 589 |
| Karjaan Talo- ja Asuntoyhdistys |
Tor Wernér |
p. (019) 232 504,
0400 815 708 |
| Karkkilan Oky |
Martti Laakso |
p. (09) 2255 044 |
| Keimolan Oky |
Taisto Kovanen |
p. 0400 956 852 |
| Kirkkonummen Pky |
Eero Toivanen |
p. 050 5376 221 |
| Korson Oky |
Olavi Kaipainen |
p. 040 5233 823 |
| Kuninkaanmäen Oky |
Veini Vuorela |
p. 041 5076 667 |
| Lintuvaaran Oky |
Teijo Porkka |
p. 050 3038 285 |
| Lounais-Espoon Oky |
Ari Nykvist |
p. 050 3818 812 |
| Loviisan Seudun Oky |
Torleif Bergström |
p. 0500 498 969 |
| Mäntsälän Oky |
Pentti Ovaska |
p. 0400 718 491 |
| Nurmijärven Oky |
Krista Jännäri |
p. 040 5948 254 |
| Rekola-Asolan Oky |
Aila Mannila |
p. 044 202 9669 |
| Simonkylän Oky |
Tuulikki Wikström |
p. 050 5385 767 |
| Silvolan Pientaloyhdistys |
Kurt Kempe |
p. 040 7198 614 |
| Tikkurilan Oky |
Mauri Valta |
p. 0400 452 735 |
| Vaaralan Oky |
Jukka Sotamaa |
p. 0400 762 782 |
| Vihdin Oky |
Aimo Antikainen |
p. (09) 2569 615,
050 374 9145 |
|